Mitä lähiluonto merkitsee minulle ja miksi aloitin tämän projektin
Vietin lapsuuteni ja ison osan nuoruuttani Suomussalmen Ämmänsaaressa. Lähimpään mustikkametsään oli korttelin verran matkaa. Mummolassa luonto oli vielä lähempänä, riitti kun kipaisi pihan poikki niin oli satumetsässä tai kukkaniityllä. Lapsuus kului luonnossa.
Metsät – usein aika pienet mutta metsä se on pienikin metsä – ovat aina kuuluneet arkeeni, paitsi sen lyhyen aikaa kun asuin Helsingissä Hakaniemen torin kupeessa.
Lähimetsät ovat minulle viihtymisen ja hyvinvoinnin edellytys ja jatkuva inspiraation ja luovuuden lähde. Taiteeni on usein kirjaimellisesti lähiluontolähtöistä kun kerään syanotypiafotogrammieni kuva-aiheet lähimetsien aluskasvillisuudesta.
Äidilleni työmatka kävellen metsän läpi merkitsi työasioiden jättämistä matkan varrelle odottamaan seuraavaa aamua, ”poimin ne sieltä matkaan työpaikalle mennessä”.
Minulle pyöräreitti Toppilansaaresta metsiköiden halki Hartaanselän maisemissa Pikisaareen työhuoneelle ja takaisin on lähes jokapäiväinen ilo joka ei ole menettänyt viehätystään kahdenkymmenen vuoden kuluessa.
—
Lähiympäristön luonto on koko ajan uhattuna. Pala palalta metsiköitä raivataan asutuksen, pyöräbaanojen, parkkipaikkojen ja erilaisten bisnesideoiden tieltä.
Puita kaadetaan surutta, niitähän suomessa piisaa. Niin piisaa, mutta muualla olevat puut eivät yhtään lohduttaneet kun aivan työhuoneen ikkunan takaa kaadettiin koivuja.
Muualla olevat puut eivät lohduttaneet yhtään silloinkaan kun Hietasaaresta kaadettiin upea sinivuokkometsä ja tilalle raivattiin siirtolapuutarha-alue, josta pääsee nauttimaan, kun kykenee maksamaan 90 000 €.
Luonnon pitäisi olla saavutettavissa myös autottomille kaupungin asukkaille. Pienelläkin metsätilkulla on suuri merkitys kun ei ole mahdollisuutta kulkea pitkiä matkoja.
Varmaan kaikki tämä vaikutti taustalla kun idea lähiluontoon keskittyvästä valokuvausprojektista pulpahti mieleen kirjoittaessani apurahahakemusta ihan toisenlaista suunnitelma varten.
Kiitos Oulun Valistustalosäätiölle projektin mahdollistamisesta, apurahan turvin on hyvä aloittaa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan projekti oli tarkoitus käynnistää jo kesällä mutta idea oli tuore, vähän raakile ja omia ajatuksiakin piti vielä kypsytellä. Minulle syksy ja lähestyvä talvi on hienoa ja inspiroivaa aikaa, siispä Jokapäiväinen luontomme -projekti ponkaisee käyntiin myöhäissyksyn viimeisten värien saattelemana, marraskuun pimeyden kautta ensilumille ja suuntaa läpi talven, kohti kevättä ja uutta kesää.
Projektin tavoitteena on omalta osaltaan lisätä ymmärrystä ja arvostusta lähiluontoa kohtaan, kertoa lähiluonnon merkityksestä ja seurata mitä oululaisessa lähiluonnossa tapahtuu.
Jos kiinnostaa tulla mukaan ota yhteyttä.